Kuulkaas nyt, kullanmurut

Heti kun näette Sara Mellerin tossa yläpuolella, niin alitajuntaanne muodostuu tieto siitä, että tämän blogin kirjoittaja on eilen ollut katsomassa Sisko tahtoisin jäädä. Unohtakaa hetkeksi kaikki, mitä tiedätte elokuvasta tai sen näyttelijöistä entuudestaan ja menkää katsomaan se, tai sitten voitte vaan uskoa mitä sanon tässä ja nyt. Joku on tehnyt elokuvan, jonka kohdeyleisö on minä. Saran näyttelemässä Siirissä ja tyttöjen tekemisissä on kaikenlaista, mikä muistuttaa jollain tavalla omista tekemisistäni, omista jutuista, joita on joskus tapahtunut. Harmi, että olen taas krapulassa, eli en osaa oikein selittää, miten elokuvan koin ja mitä se merkitsi minulle.

Sara on mahtava näyttelijä ja näytteli Siiriä älyttömän uskottavasti ja taidokkaasti, aivan kuin rooli olisi suunniteltu Saralle (vaikkei olekaan). Ihan ehdottomasti olen nyt Sara Mellerin fani, mutta silti tuntuu siltäkin, että en haluaisi nähdä Saraa muissa rooleissa, en halua nähdä mikä osa Siirissä on Saraa.

Siiri on älyttömän KUUMA sekopää, jonkalaisen kanssa tosielämässä ei voisi tulla toimeen. Siiri on itsekäs, maaninen, vaikuttaa iloiselta mutta on pinnan alla ahdistunut ja Siirin pahin pelko on sama kuin omani.
Sen lisäksi, että Siirin pahin pelko on minun pahin pelkoni, niin elokuvan loppukohtaus muistutti hyvin elävästi eräästä elämässäni tapahtuneesta hetkestä, silloin olin suurinpiirtein samanikäinenkin kuin mitä elokuvan tytöt olivat.

Hieno leffa, tykkäsin.