Absurdia ihastumista

Oletteko koskaan olleet ihastuneita? Oletteko koskaan olleet ihastuneita tiheästi, niin kuin ihastuksesta seuraavaan ja unohtaneet sen edellisen ihastuksen uuden myötä?
Mulle käy niin välillä. Joskus oon miettinyt, että ehkä mä oon koukussa siihen ihastumisen tunteeseen niin pahasti, että vaan ihastun sen vuoksi. Voin ihastua sellaisiinkin, joiden tiedän sanovan mulle "Ei onnistu, beibe". Voin ihastua salaa, hiljaa, niin että se vain hakkaa mun päässä ja vie mun tiedostamisen vain yhteen asiaan. Voin ihastua niin, että haluaisin vaan huutaa ja juosta ja riehua, koska oon niin energinen enkä saa ihastuksen tunnetta tyydytettyä mitenkään. Aina se tunne ei tyydyty edes sen ihmisen läheisyydellä tai seksillä.

Joitain ihmisiä mun on ikävä silloinkin, kun oon niiden sylissä tai nukun niiden vierellä, mutta siinä vaiheessa se ei ole enää ihastumista.

Ehkä se ihastuksen tunne on se, mikä estää multa toimivat parisuhteet. Jaksan suhdetta niin kauan, kun alkuhuuma pysyy yllä, niin kauan, kun se ihminen on mulle maailmankaikkeus ja kaikki sen kanssa tekemät asiat tuntuu ainutlaatuisilta ja uusilta ja maailma saa uudet värit.

Ihastumisen tunne tuntuu manialta. Ja mania tarkoittaa mulle aina hyvää olotilaa. Sitä, kun pystyn mihin vaan ja voisin vaikka valloittaa maailman, jos niin haluaisin.

Ihastumista ei rajoita sekään, että tiedän, että "Tämä on nyt väärä ihminen mulle, mä oon paha tyttö ja toi on liian kiltti ja hyvä ja mä turmelen sen ja teen sen puhtaudesta likaista." Ihastumista ei rajoita se, että tiedän että "Meillä ei ole mitään yhteistä, me ollaan ihan erilaisia." Eikä edes "Tää ikäero on oikeesti ihan liian iso.."

Ihastumista se on silti. Mä en voi sille mitään, että oon paskatottunut johonkin ihmiseen, jonka näen koko ajan, joka vilkuilee mua hiustensa takaa ja jonka silmienväristä mä en voi olla ihan varma, koska en oo koskaan katsonut niihin kunnolla. Mä en voi sille mitään, että mua kiinnostais tietää, että tuntuuko senvärinen iho oikeasti niin lämpimältä sormien alla ja miltä tuntuis halata sellaista ihmistä. Mä oon utelias. Haluan tietää kaiken. Mitä se on tehnyt ja mitä ei.

Pahinta tässä on aina se, että mä tiedän jo riittävän paljon tietääkseni, että mä huomaan, että se on niin tavallinen ja kunnollinen. Ja mä olen liian levoton, rauhaton, oikukas, mä en koskaan enää osaisi sopeutua sellaiseen elämään. Oon turmeltunut, paha ja likainen ihminen, joka aiheuttaa kaaosta ja tuhoa kilttien ihmisten rauhalliseen ja arkiseen elämään.

Näpit irti siitä hiekanvärisestä tukasta ja etsimään jotain muuta, mitä tuhota.
Mulla on kuitenkin moraali ja omatunto enkä koskaan enää voisi edes virnistää omalle peilikuvalle, jos koskisin siihen edes sormenpäällä, jos edes kokeilisin miten pahasti sen sydän alkaisi hakata sellaisesta pienestä harmittomasta eleestä.

Mä en saa nähdä sitä edes. En saa pyytää sitä ulos. Mun pitää niellä tää tunne ja yrittää tottua nukkumaan yksin tai etsiä joku muu lämmittämään mua öisin. En saisi edes ajatella sitä.

Mahtava päivä. Ihan mahtava. Mutta ne on taas mokanneet ilmatieteidenlaitoksella, koska mä olin pyytänyt aurinkoa tälle päivälle ja täällä sataa kuin Esterin perseestä.